keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Riina sai Skootterin

Riina ajoharjoittelee
 Nyt on ilon päivä, uusi Skootteri alla ja kavereita tapaamaan.
 Eikä siinä vielä kaikki, nyt on aivan uusi reppukin selässä ja tarpeelliset tavarat mahtuvat mukaan reissuille.


Onkos tämä kaasu

 Osaispa vielä ajaa.

Ketjut kireelle sanoi Riina
 Nythän tämä jo onnistuu,

maanantai 24. syyskuuta 2012

Halataan sanoi Cindy
 Simät loistaen Cindy juoksi asemalla parasta ystäväänsä vastaan ja halusi halata jälleennäkemisen riemusta.


Cindy

 Mallina, Cindystä on mukavaa poseerata kameralle. Hän on hyvin herkkä myös luonteeltaan ja haluaa hyviä kuvia itsestään.


Cindy
 Haaveillen, Cindyllä on hyvin herkät kasvot ja todella kauniit silmät. Hänen pitkät hiuksensa on nyt laitettu ponnarille.


Cindy
 J-Doll on pallonivelletty nukke, joten häntä saa aseteltua moniin eri asentoihin.
 Tässä neulomani Chanel tyyppinen jakkupuku ja käsin ompelemani huopahattu.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lenkkarit peippareille

Riina Junior ja Rosa ostoksilla
   Peipparikylän Urheilukaupan edestä ei päästy mihinkään, ennen kuin kaikille oli ostettu omat lenkkarit.


Merkki lenkkarit piti saada

 Pinkkiä, harmaata ja roosaa, useampien koevirkkausten jälkeen sain kaikille tehtyä lenkkarit. Lankana on Cheval Blancin Ambre,(70% bambua ja 30% cottonia) Nauhoissa ja merkeissä Novitan Kotiväki, virkkuukoukku 1,75. Riinan lenkkarin pohjan mitta 4cm ja Juniorin  ja Rosan pohjat 5 cm.
Mallia katsoin Josi Crochen blogin kuvista, hieman itse muokaten.



perjantai 21. syyskuuta 2012

Elokuva ilta

Ann Film noir tunnelmissa
  Elokuva ilta ystävien kanssa on joskus mukavaa ajanvietettä. Useammin tulee kuitenkin katsottua Gilbertin kanssa kahden kesken ja nautin niistä todella paljon. Onhan silloin olkapää lähellä mihin nojata jos tulee jännä paikka.


Nadja goes to San Francisco
 70-luku oli leveiden lahkeiden aikaa. Tämä nukke on alkuperäisissä ostovaatteissa, enkä halunnut tehdä hänelle uusia vaatteita koska hän muistuttaa niin paljon yhtä ystäväämme ja nämä vaatteet ovat todella sopivat hänelle.


Kaunis muisto
 Onnistunut ilta on aina muistelemisen arvoinen ja se saa kasvot loistamaan ja hymyn huulille.
 Oranssi asu on myös hyvin lämminsävyinen ja tilanteeseen sopiva.
 Onnistuin löytämään samansävyistä  ohuen ohutta joustavaa verkkoneuloskangasta josta sai ommeltua saumasukat. Hattu on huovasta ommeltu ja Chanel tyyppinen jakkupuku neulottu ohuesta merseroidusta puuvillasta, 1,5 puikoilla. Kaikki ovat omaa designea.  Asun kruunaa samanväriset sandaletit.

Green Gables 2012

Gilbert ja Ann
  Luettuani Anna ystävämme kirjasarjan. Nimesin nukkeni sen mukaan Tässä he ovat valmiina lähtemään viettämään mukavaa iltaa yhdessä.
 Annilla on neulomani  Chanel tyylinen jakkupuku ja ompelemani huopa lierikko, hattua koristaa silkkinauha ja pienet lemmikin kukat. Asun kruunaa tekemäni helmet ja sormus. Gilbertille neuloin kaksirivisen villatakin shaalikauluksella ohuesta puuvillalangasta. Nappeina on lasihelmet. Tietenkin solmio on tehty silkistä.


Celine
 Klassinen musiiki on Celinen valinta. Nyt hän on valmistautunut iltaa varten, kuuntelemaan ja katselemaan Carmen oopperaa.
  Iltapuku on neulottu ohuesta merseroidusta puuvillalangasta 1,5 puikoilla. Puuhka on neulottu Novitan Tango fanista. Lierihattu on käsin ommeltu ohuesta huovasta.
Tuoliin olen ommellut irtopäällisen ohuesta veluurista ja laitoin istuinosaan hieman pehmikettä.


Grace
  Pitää kevyemmästä viihteestä.Grace on My Fair Lady tyyppinen, rakastaa kaikkea kaunista ja romanttista.
 Chanel tyyppinen jakkupuku on tällä kertaa punainen ja huopa lierikko on valittu siihen sopivaksi.
 Hatun kupua kiertää koristenauha ja silkkirusetti. Kaikki on käsin tehtyjä myös sukat on käsin ommeltu.
Puuhka on Novitan Tango lankaa. Pitsivarjo on tehty coctailkoristeesta ja pitsikankaasta ompelemalla.

torstai 20. syyskuuta 2012

Pelastuspartio Pehmo

Turo merikarhu
 Maalla merellä ja ilmassa. Turon villapaita on neulottu Nalle langasta,(en muista tyyppiä) vuosia sitten.
 Hattu on ostettu Tukholman Åhlensista ja aurinkolasit ovat Miami Vice merkkiset. Hatun merkki on retkeltä Malmin lentokentälle.

Pilotti ja Etsivä Karvinen
 Pilotilla on 10000 00000 lentotuntia edessä ja 3 takana. Kaverukset liittyivät ryhmään Teneriffalla ja tulivat mukanamme Suomeen.


Etsivä radiotiedustelee
 Ryhmän tiedusteluvälineet on viimeistä tekniikkaa.

Pupu Nörtti
 Kuten ilmeestä näkee, Pupu muistaa minkä tahansa luvun ulkoa, jos se ei ole kolmosta suurempi. Pupun villapaita on neulottu Nalle langasta, väri valikoitui silkkirusetin mukaan punaiseksi.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rosan lenkkarit

Rosan lenkkarit
 Tässä lenkkarit kuvattuna harmaata ja viininpunaista taustaa vasten. Näitä oli niin mukava virkata ,että nyt on tulossa  lenkkarit  myös Juniorille harmaasta langasta.Jalkapohjan mitta on 5 cm. Laitan myös kuvan lenkkarit beibbarien jalassa kunhan saan molemmat valmiiksi.

Rosan lenkkarit
  Olipa hauska projekti virkata näitä beibbarin lenkkareita. Mallia katsoin Josi Crochen blogin kuvista, tosin siellä koko oli normaali vauvan.(Ja blogin kieli on portugali) Joten kokeilemalla pienensin nukelle sopiviksi. Pohjan pituus on 5cm.
Lankana on ranskalainen Cheval Blancin Ambre (70%bambua ja 30% cottonia)ja virkkuukoukku 2. Nauhat on Novitan Kotiväestä virkattuja silmukoita 120.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Junior sai uuden repun

Nyt Juniorilla mahtuu eväät reppuun

 On se hauskaa, kun saa kaikki pienet tarvikkeet reppuun. Laitoin sinne kirjat, mikroskoopin, kaukoputken, taiteilijatarvikkeet, pienen lapion tietysti ja mikä tärkeintä 500g suklaata. Pitäisi nyt pienen peipparin pari tuntia pärjätä.

Juniorin repusta löytyy kaikki tarvittava
  Tässä näkyy nyt haalarin huppu päässä.Reppu on neulottu nettikuvan perusteella, itse soveltaen.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

43 senttiset kaksoset Junior ja Rosa

Junior ja Rosa
  Kaksoset yhteiskuvassa uusissa haalareissaan. Rosa sai sen jo vähän aikaisemmin ja halusi nyt tulla uudestaan kuvaan kun Junior sai omansa . Lanka on sama molemmissa, vain väri on erilainen. Ranskalainen Cheval Blancin Salsa (60% puuvillaa ja 40% akryyliä) puikot numero 3.

Junior
  Tämä sinisen värinen lanka oli koostumukseltaan hiukan kovempaa kuin tuo persikan sävyinen. Myös värjäys oli hieman erilainen, tässä muodostui enemmän selviä raitoja .Tässä näkyy myös nuo peukut lapasissa.

Junior
  Myös huppu on erimallinen kuin Rosan haalarissa, tämä on neulottu suorana ja sitten ommeltu takasauma ja kiinnitetty pääntiehen. Pipoon tuli tietysti myös napa Juniorin toiveesta. Haalari on aloitettu neulomaan lahkeista.

Hupun tupsu on pörheä
  Junior rakastaa tupsuja ja siksi huppuun oli tehtävä pieni tupsu.

Napa pipo


Sailing napit
  Junior valitsi itse purjevene aiheiset napit tähän . Lapasissa on myös neulotut peukalot, ne on tehty 6 silmukalla, mutta ne on pakolliset jotta voisi ottaa leluja käteen myös lapaset kädessä. Tämä käy syksyllä hyväksi ulkoilu-asuksi ja talvella toppahaalarin alle. Tämä asu kävisi myös keskosvauvalle.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Rosa valkoisessa rimpsumekossa

Rosa
  Tämä rimpsuhelmainen mekko oli Rosan toivelistalla. Mekko on neulottu Novitan Nalle langasta 2,5 puikoilla. Myssy ja tossut on neulottu Vauva langasta. Pitsi sukkikset on Minnistä. Pieni ruusu koristaa miehustaa, sillä Rosa tykkää erityisesti ruusuista. Ei ehkä ihan paras taustaväri tähän kuvaukseen. Kaikki mallit on omasta päästä.


Rosa
  Kylläpä Rosa oli taas iloinen päästessään kuvauksiin. Uuteen mekkoon on aina mukava pukeutua. Mekko on aloitettu neulomaan helmasta ja sitten kavennettu kohti miehustaa. Pitsikuviosta muodostui kaunis aaltoileva reuna helmaan.


Rosa
  Takana on halkio helpottamassa pukemista. Novitan Nalle lanka on muuten mukava, mutta ehkä hieman karkeahko verrattuna muihin käyttämiini lankoihin. Hieman pehmentyi höyrytyksen jälkeen.