Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukenvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukenvaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Purjehdusclubille uusin sailor neulein

Junior merimies neuleessa

Kun palaamme risteilyltä, menemme Kotkan meripäiville. Niitä on odotettukin jo pitkään.

Onneksi saimme vaatteet ajoissa valmiiksi. Housut tietenkin valkoiset niinkuin asiaan kuuluu.

 Merimiessäkkiin mahtuu kaikki tarpeellinen, eväät ja varavaatetus.
Jaloissa on uudet sävysävyyn sopivat kengät. Näihin "kenkiin" on monta erillaista tekotapaa. Ne valmistuvat nopeasti.




Junior

Takaa kaulus on klassisen mallinen. Kuvassa pilkottaa myös uusi läppärisalkku, johon on pakattu puhelin,
tabletti, sekä tietysti kamera, jolla otetaan kuvia merellä.

Paita on pitkähihainen, sillä tarkenee viileämmässäkin kelissä. Juniorin sailorhattu on eri mallia kuin Rosan.


Rosa

Rosan merimiessäkki sisältää kaiken tarpeellisen. Rosalla on myös kamera matkassa mukana ja hän
keskittyy ottamaan kuvia Kotkan meripäiviltä.

 Rosa on romantikko, joten hän halusi asukseen mekon. Pitkähihainen on merillä tarpeen tuulen tuivertaessa.
Valkoisissa kengissä on myös koristeelliset siniset rusetit.


Rosa

Takaa myös klassisen mallinen kaulus mekossa. Hattu on malliltaan matruusin hattu. Hattua piti vähän enemmän kehitellä, toinen versio onnistui. Molemmat halusivat hattuihin tupsut.
 Kaksoset ovat nyt tyytyväisiä asuihinsa ja valmiina uusiin seikkailuihin......

Kaikissa asuissa ja asusteissa lankana on Minni (100% acryyli) ja puikot 2,5.

Kaikki vaatteet ja asusteet ovat omaa designea. Käsityöt ovat hyvää terapiaa ja rentouttavat mukavasti.



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Junior kohti kevättä

Junior 
 Uusi reppu ja vaatteet ja Junior on taas iloinen. Vaihteeksi vihreää sinisen sijaan. Koska Junior rakastaa lippiksiä niin olihan se tehtävä taas asuun sopiva. Mallit on omia suunnitelmia. Takin alla on lappuhaalari.

Junior 
Asu on pehmeää ja lämmintä Novitan Nalle lankaa. Peruskuviona takissa kahden kerroksen helmineule. Tein myös kauluksen samalla mallilla kuin lahkeiden ja hihojen suut. Puikot 3 lyhyet pyöröt. Lippiksen lippa on virkattu, sillä näin lipasta tulee napakampi ja pysyy paremmin kuosissaan. Jalassa aiemmin virkkaamani lenkkarit Kotiväestä.

Junior  ja Reppu
 Nyt reppu on entistä suurempi, sinne mahtuu taas kaikki tarpeellinen. Näitä reppuja on hauska neuloa erilaisia. Malli on omaa suunnitelmaa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Rosa sai Aurinkokello-kompassin

Rosa ihmettelee postissa saapunutta aurinkokello-kompassia
 Uusi mekko ja panta tiukalla Rosa avasi postin tuoman paketin, navikointi välineet olivat saapuneet. Matkan valmistelu on jo loppusuoralla. Jo kaksi hitaasti kulunutta kuukautta suunnitelmia ja matkatavaroiden pakkausta.

Aurinkokello-kompassi
  Nyt ei eksy tulevalla purjehdusmatkalla, ensiviikolla Rosa matkustaa tyynelle-valtamerelle. Luvassa on todellinen seikkailu etelän lämmössä.

Rosa
 Uudet vaatteet oli tarpeen, koska Rosan mielestä vaatteita ei voi yksinkertaisesti olla koskaan liikaa.
 Tämä asukokonaisuus on neulottu Novitan Tico Ticosta (75% villaa ja 25% polyamidia), puikkoina olivat 2,5 numeroiset pyöröt ja sukkikset. Reunoihin on virkattu nirkkokerros. Mekon miehustassa on sydänkuvio ja pujotin siihenkin samaa silkkinauhaa.
 Koska Rosa rakastaa rusetteja ja kaikkea muuta koristeluja niin tässäkin mekossa ja pannassa riittää rusettinauhoja. Töppöstenkin päälle on pienet silkkirusetit ommeltu.Tämä on todella lämpimän sävyisen ja iloisen värinen asukokonaisuus.ja se näkyykin Rosan ilmeestä.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Emilyn ylioppilasjuhlat

Emily
  Tänään on se päiva, joka palkitsee vuosien ahkeruuden. Emily on lähdössä hakemaan lakkia ja todistusta.
 Saa nähdä monta ällää tulee.
 Pieneen Chanel- tyyliseen laukkuun mahtuu kännykkä. Emily on posliininen 50cm pitkä koristenukke ja halusin tehdä hänelle vaatteet neulomalla.
 Neuloa voi missä vain, mutta ommella voit vain siellä missä on koneesi ellet ompele käsin.


Emily
  Asu jonka Emily valitsi on neulottu, jakku Novitan Jivestä (100% polyamidi) aina oikein neuleella ja hame on Baby langasta (100% villaa).Sileää oikeaa, 2,5 puikoilla.
  Hattu ja laukku on käsin ommeltu ohuesta huovasta.  Laukun hihna on pujoteltu helmistä ja kantattu satiininauhalla, samoin lierihatun reuna. Kupua kiertää koristenauha jossa pieniä ruusuja.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Karoliina on kuin neiti neuvokas

Karoliina
  Syksyn kylmiin säihin sain pitkän villatakin ja housut, joita olinkin toivonut jo pitkään.
 Karoliina on 34cm pitkä ja hänellä on 14 liikkuvaa niveltä. Hän myös tykkää poseeraamisesta.
 Karoliinalla on paljon harrastuksia, aiemmissa kuvissa hän on ollut balettiharrastuksensa parissa. Hän lukee paljon ja on kiinnostunut monista asioista ja välillä toimii kuten neiti neuvokas.

Karoliina
  Tukka ponnarille ja Muumimaahan.
 Tämä asu on neulottu Novita Kotiväestä 2 puikoilla ja hattu on virkattu. Mallit on omaa suunnittelua.

Karoliina
   Ompas viilee asu Otolla, täytyy mennä juttelemaan, kun minullakin on uusi asu ja vielä tässä vaiheessa ei suurempia ryppyjä housuissa.
 Neulevaatteet on kivoja juuri siksi ettei ne rypisty helposti ja on mukavat myös päällä. Vielä jos saisin neulotun olkalaukun tai  repun niin asuni olisi täydellinen.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Sannan TV Show

Sanna  valmiina lavalle
 Kamera käy ja illan ohjelma on alkamassa.
Barbie Fashionistas on mukava mallinukke asuille, kun liikkuvat nivelet antavat mahdollisuuden erilaisiin asentoihin.


Sanna
 Parrasvalot on toinen kotini. Onneksi sain myös uudet kengät jotka sopivat asuuni.
Tämä asu on neulottu virkkauslangasta 1,5 puikoilla. Malli on otettu" Sticka till Barbie"- mallistosta numero 253, hieman muunnettuna. Näistä ohjeiden silmukkamääristä saa hieman vähentää jos haluaa hyvin myötäilevät asut.


lauantai 6. lokakuuta 2012

Sanna pinkissä mekossa

Sanna haaveilee
  Viikonloppu ja kylpylä odottaa, uusi mekkokin on eka kertaa päällä ja tuntuu aika mukavalta. Tykkään tästä puuterimaisesta sävystä.
 Tämä on neulottu Puppets Eldorado langasta (100% merseroitu puuvilla)1,5 puikoilla. Pääntiessä on kerros Novitan Jive lankaa virkattuna. Ohjetta on katsottu Sticka till Barbiesta hiukan silmukkalukuja ja mallia muuttaen.


Sanna
  Kaikki on pakattu, toivottavasti olen muistanut kaiken tarpeellisen. Olikohan nämä kengät hyvä valinta,
 väri sopii kuitenkin myös hyvin toiseenkin uuteen mekkooni.


Sanna
  Odottavan aika on pitkä, mitähän tekisin kun meikkikin on valmis ja hiukset laitettu. No paras tarkistaa että uikkarit on varmasti pakattu mukaan.


Sanna
 Tanssin miellelläni lattareita. Sain uuden mekon ja tässä riittää kyllä helmaa monenlaisiin liikkeisiin.
 Tämä on neulottu Novitan Kotiväestä ja ehkä hieman liian paksua lankaa tähän malliin. Malli on otettu Sticka till Barbie ohjeesta muokaten mieluisaksi.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Riina sai Skootterin

Riina ajoharjoittelee
 Nyt on ilon päivä, uusi Skootteri alla ja kavereita tapaamaan.
 Eikä siinä vielä kaikki, nyt on aivan uusi reppukin selässä ja tarpeelliset tavarat mahtuvat mukaan reissuille.


Onkos tämä kaasu

 Osaispa vielä ajaa.

Ketjut kireelle sanoi Riina
 Nythän tämä jo onnistuu,

maanantai 24. syyskuuta 2012

Halataan sanoi Cindy
 Simät loistaen Cindy juoksi asemalla parasta ystäväänsä vastaan ja halusi halata jälleennäkemisen riemusta.


Cindy

 Mallina, Cindystä on mukavaa poseerata kameralle. Hän on hyvin herkkä myös luonteeltaan ja haluaa hyviä kuvia itsestään.


Cindy
 Haaveillen, Cindyllä on hyvin herkät kasvot ja todella kauniit silmät. Hänen pitkät hiuksensa on nyt laitettu ponnarille.


Cindy
 J-Doll on pallonivelletty nukke, joten häntä saa aseteltua moniin eri asentoihin.
 Tässä neulomani Chanel tyyppinen jakkupuku ja käsin ompelemani huopahattu.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Elokuva ilta

Ann Film noir tunnelmissa
  Elokuva ilta ystävien kanssa on joskus mukavaa ajanvietettä. Useammin tulee kuitenkin katsottua Gilbertin kanssa kahden kesken ja nautin niistä todella paljon. Onhan silloin olkapää lähellä mihin nojata jos tulee jännä paikka.


Nadja goes to San Francisco
 70-luku oli leveiden lahkeiden aikaa. Tämä nukke on alkuperäisissä ostovaatteissa, enkä halunnut tehdä hänelle uusia vaatteita koska hän muistuttaa niin paljon yhtä ystäväämme ja nämä vaatteet ovat todella sopivat hänelle.


Kaunis muisto
 Onnistunut ilta on aina muistelemisen arvoinen ja se saa kasvot loistamaan ja hymyn huulille.
 Oranssi asu on myös hyvin lämminsävyinen ja tilanteeseen sopiva.
 Onnistuin löytämään samansävyistä  ohuen ohutta joustavaa verkkoneuloskangasta josta sai ommeltua saumasukat. Hattu on huovasta ommeltu ja Chanel tyyppinen jakkupuku neulottu ohuesta merseroidusta puuvillasta, 1,5 puikoilla. Kaikki ovat omaa designea.  Asun kruunaa samanväriset sandaletit.

Green Gables 2012

Gilbert ja Ann
  Luettuani Anna ystävämme kirjasarjan. Nimesin nukkeni sen mukaan Tässä he ovat valmiina lähtemään viettämään mukavaa iltaa yhdessä.
 Annilla on neulomani  Chanel tyylinen jakkupuku ja ompelemani huopa lierikko, hattua koristaa silkkinauha ja pienet lemmikin kukat. Asun kruunaa tekemäni helmet ja sormus. Gilbertille neuloin kaksirivisen villatakin shaalikauluksella ohuesta puuvillalangasta. Nappeina on lasihelmet. Tietenkin solmio on tehty silkistä.


Celine
 Klassinen musiiki on Celinen valinta. Nyt hän on valmistautunut iltaa varten, kuuntelemaan ja katselemaan Carmen oopperaa.
  Iltapuku on neulottu ohuesta merseroidusta puuvillalangasta 1,5 puikoilla. Puuhka on neulottu Novitan Tango fanista. Lierihattu on käsin ommeltu ohuesta huovasta.
Tuoliin olen ommellut irtopäällisen ohuesta veluurista ja laitoin istuinosaan hieman pehmikettä.


Grace
  Pitää kevyemmästä viihteestä.Grace on My Fair Lady tyyppinen, rakastaa kaikkea kaunista ja romanttista.
 Chanel tyyppinen jakkupuku on tällä kertaa punainen ja huopa lierikko on valittu siihen sopivaksi.
 Hatun kupua kiertää koristenauha ja silkkirusetti. Kaikki on käsin tehtyjä myös sukat on käsin ommeltu.
Puuhka on Novitan Tango lankaa. Pitsivarjo on tehty coctailkoristeesta ja pitsikankaasta ompelemalla.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

43 senttiset kaksoset Junior ja Rosa

Junior ja Rosa
  Kaksoset yhteiskuvassa uusissa haalareissaan. Rosa sai sen jo vähän aikaisemmin ja halusi nyt tulla uudestaan kuvaan kun Junior sai omansa . Lanka on sama molemmissa, vain väri on erilainen. Ranskalainen Cheval Blancin Salsa (60% puuvillaa ja 40% akryyliä) puikot numero 3.

Junior
  Tämä sinisen värinen lanka oli koostumukseltaan hiukan kovempaa kuin tuo persikan sävyinen. Myös värjäys oli hieman erilainen, tässä muodostui enemmän selviä raitoja .Tässä näkyy myös nuo peukut lapasissa.

Junior
  Myös huppu on erimallinen kuin Rosan haalarissa, tämä on neulottu suorana ja sitten ommeltu takasauma ja kiinnitetty pääntiehen. Pipoon tuli tietysti myös napa Juniorin toiveesta. Haalari on aloitettu neulomaan lahkeista.

Hupun tupsu on pörheä
  Junior rakastaa tupsuja ja siksi huppuun oli tehtävä pieni tupsu.

Napa pipo


Sailing napit
  Junior valitsi itse purjevene aiheiset napit tähän . Lapasissa on myös neulotut peukalot, ne on tehty 6 silmukalla, mutta ne on pakolliset jotta voisi ottaa leluja käteen myös lapaset kädessä. Tämä käy syksyllä hyväksi ulkoilu-asuksi ja talvella toppahaalarin alle. Tämä asu kävisi myös keskosvauvalle.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Rosa valkoisessa rimpsumekossa

Rosa
  Tämä rimpsuhelmainen mekko oli Rosan toivelistalla. Mekko on neulottu Novitan Nalle langasta 2,5 puikoilla. Myssy ja tossut on neulottu Vauva langasta. Pitsi sukkikset on Minnistä. Pieni ruusu koristaa miehustaa, sillä Rosa tykkää erityisesti ruusuista. Ei ehkä ihan paras taustaväri tähän kuvaukseen. Kaikki mallit on omasta päästä.


Rosa
  Kylläpä Rosa oli taas iloinen päästessään kuvauksiin. Uuteen mekkoon on aina mukava pukeutua. Mekko on aloitettu neulomaan helmasta ja sitten kavennettu kohti miehustaa. Pitsikuviosta muodostui kaunis aaltoileva reuna helmaan.


Rosa
  Takana on halkio helpottamassa pukemista. Novitan Nalle lanka on muuten mukava, mutta ehkä hieman karkeahko verrattuna muihin käyttämiini lankoihin. Hieman pehmentyi höyrytyksen jälkeen.

torstai 30. elokuuta 2012

Trio yhteiskuvassa

Junior Riina Rosa
 Kolme iloista seikkailijaa, nyt oli pakko päästä yhteiskuvaan. Pienin, eli Riina halusi keskelle koska tarvitsee tukea. Riinalla on pehmeä vartalo, vain osa käsistä ja jaloista on muovia. Riina on 38cm. Kaksoset, Junior ja Rosa auttavat mielellään. Rosa sai asun täydennykseksi uuden baskerin, samasta langasta neulotun kuin mekko, Cheval Blancin Ambresta. Junior odottelee uutta vaaleansinistä haalaria.


Riina

 Hei, minä sain uuden asun, sain itse valita värin ja vaihteeksi vaaleanpunaiselle otin keltaisen ja lilan. Lanka on ihanan pehmeää Minniä (100% akryyli). Malli on mukaeltu ulkolaisesta ilmaisesta nettiohjeesta.


Riina

 Takaa asu näyttää tältä, tämä on helppo pukea kun on takaa kokonaan auki. Tykkään näistä raidallisista damaskeista.


Riina
 Seisominen on ilman tukea hieman hankalaa, mutta näinhän se onnistuu ihan  hyvin. Tossutkin on mukavat,  hyvin istuvat ja varpaita lämmittävät.

Riina
  Pisteenä i:n päälle on neulotut rusetit koristeena mekossa ja pipossa. Koristenapitkin löytyivät omasta valikoimasta.

lauantai 25. elokuuta 2012

J-doll, Fashion Fever Barbies ,My Scene dolls

Cindy
  Pink Lady is a J-doll, she is a line of luxury style fashion doll. She is 9 inches tall. Her eyes are made of real glass. I knit myself all of her clothes. She wanted same style of clothes as my Barbie dolls have. She is a little smaller than Barbies.

Cindy

 Pienen kokonsa 22,5cm takia vaatteet ovat pienempiä kuin barbeilla. Cindy halusi samanlaisen  neulotun Chanel tyyppisen jakkupuvun kuin Barbeillani on. Väriksi hän valitsi vaaleanpunaisen. Hattu on virkattu mittojen mukaan omalla mallilla. Cindy on J-doll, ylellinen muotinukke, jonka silmät ovat aitoa lasia. Kaikki nivelet liikkuvat ja pää kääntyy eri asentoihin.

Cindy
 Aidot lasisilmät ovat kirkkaat ja kauniin väriset. Ne eivät sulkeudu.Cindyllä on lantioon asti ulottuvat hiukset. Todella kaunis ja siro nukke.


   Oranssia ja omenan vihreää asuissa sekä sukissa.




  Tässä lisää värejä Chanel asuihin. Kokeilin harsohatun ompelua myös. Ohut huopa on hyvä materiaali nuken hattuihin ja kaikki on ommeltu käsin. Tein myös päivävarjon coctailkoristeesta ja pitsistä.


  Hattuja voi muodistaa erilaisilla nauhoilla ja koristella. Tässä vaalean liilaan pukuun ei ollut saatavilla samansävyistä huopaa, joten hattu on hieman tummempaa sävyä.


  My Scene nukke sai kirkkaankeltaisen asun ja pitsisukat.


  On myös hauska tehdä joskus pieniä koruja nukeille, kuten tässä helmet.


  Musta valkoinen on aina ajaton ja tyylikäs. Tässä on myös huovasta ommellut hatut. Päivävarjo on tehty puretusta coctailkoristeesta ja ommeltu pitsistä.