Näytetään tekstit, joissa on tunniste junior. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste junior. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Purjehdusclubille uusin sailor neulein

Junior merimies neuleessa

Kun palaamme risteilyltä, menemme Kotkan meripäiville. Niitä on odotettukin jo pitkään.

Onneksi saimme vaatteet ajoissa valmiiksi. Housut tietenkin valkoiset niinkuin asiaan kuuluu.

 Merimiessäkkiin mahtuu kaikki tarpeellinen, eväät ja varavaatetus.
Jaloissa on uudet sävysävyyn sopivat kengät. Näihin "kenkiin" on monta erillaista tekotapaa. Ne valmistuvat nopeasti.




Junior

Takaa kaulus on klassisen mallinen. Kuvassa pilkottaa myös uusi läppärisalkku, johon on pakattu puhelin,
tabletti, sekä tietysti kamera, jolla otetaan kuvia merellä.

Paita on pitkähihainen, sillä tarkenee viileämmässäkin kelissä. Juniorin sailorhattu on eri mallia kuin Rosan.


Rosa

Rosan merimiessäkki sisältää kaiken tarpeellisen. Rosalla on myös kamera matkassa mukana ja hän
keskittyy ottamaan kuvia Kotkan meripäiviltä.

 Rosa on romantikko, joten hän halusi asukseen mekon. Pitkähihainen on merillä tarpeen tuulen tuivertaessa.
Valkoisissa kengissä on myös koristeelliset siniset rusetit.


Rosa

Takaa myös klassisen mallinen kaulus mekossa. Hattu on malliltaan matruusin hattu. Hattua piti vähän enemmän kehitellä, toinen versio onnistui. Molemmat halusivat hattuihin tupsut.
 Kaksoset ovat nyt tyytyväisiä asuihinsa ja valmiina uusiin seikkailuihin......

Kaikissa asuissa ja asusteissa lankana on Minni (100% acryyli) ja puikot 2,5.

Kaikki vaatteet ja asusteet ovat omaa designea. Käsityöt ovat hyvää terapiaa ja rentouttavat mukavasti.



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lippahatut päähän ja matkalle Ulko-Hebriideille

Riina

Reppuselkään ja menoksi. Tietysti uudet lippahatut ja matkavaatteet päälle.
 Riinan asu on neulottu Novitan Miami langasta (50% puuvillaa ja 50% acryyliä), mukavan pehmeä lanka neuloa, käytin 3 puikkoja
 Asuun kuuluu myös kirkkaamman vihreän väriset haalarit ja kengät.
Lippahatun lippa on hieman hankala neulottava jotta siitä saisi siistin pyöreän reunan.Reppu on aina pakollinen asuste.


Junior
Juniorikin on aivan innoissaan uusista vaatteista ja matkasta. Omassa laukussa on tärkeät tavarat.
Lippahattu on viimeistä muotia kesän lähestyessä. Lenkkarit ovat sävy sävyyn.
 Juniorin housut on neulottu Minni langasta (100% acryyli), Takki ja lenkkarit on Cheval Blancin Ambre (70% bambua ja 30% puuvillaa), lippis on taas Cheval Blancin Salsaa( 60%puuvillaa ja 40% acryyliä). Puikot numero 3.


Rosa
Rosa on hienohelma ja halusi pukea mekon  ja laittaa uudet kengät jalkaan.
Mekon ohje on otettu Lise Nymarkin kirjasta " Hauskat Nukenvaatteet". Laukussa on Rosalle tärkeitä tavaroita. Lämpimät varavaatteet tietysti matkalle Ulko- Hebriideille mukaan.
 Mekko ja hattu on neulottu Novitan Miami langasta(50% puuvillaa ja 50% acryyliä). Laukku on Minni lankaa (100% acryyli). Tätä ohjetta oli hauska toteuttaa, vähän erilainen kuin yleensä.



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Junior sai Minox 35 GT kameran

Junior sai Minox 35 GT kameran
Junior sai uuden "käytetyn" kameran.  Minox 35 GT oli aikanaan maailman pienin kinofilmikamera. Olisipa vielä käyttöohje niin olisi helpompaa tämä kuvaus.

Junior sai Minox 35 GT kameran




Junior
Kamera on, nyt vain karttapallosta katsomaan minne menisi kuvaamaan.


Junior
Reppu pitää olla aina mukana, siihen mahtuu kuvausmatkalla filmirullat ja tietysti eväät.


Junior
Hattu neulottiin baskeri malliseksi, kuten kaikilla taiteilijoilla on. Junior tykkää tupsuista joten pitihän sekin tehdä.
Junior olisi halunnut siniset housut, mutta ne oli jossain laatikon pohjalla, joten nyt tuli laitettua nämä vihreät.
Jalassa nämä iki-ihanat lenkkarit, jotka on tehty aiemmin.



Junior

Lämmin villatakki on neulottu Novitan Veera Langasta (100% acryl) numero 4 puikoilla ja resorit, nappilista ja kaulus Minnistä, myös 100% acryl, 3 puikoilla. Takkiin tehtiin tietysti taskut, joihin saa tarpeellista pikkutavaraa.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Junior kohti kevättä

Junior 
 Uusi reppu ja vaatteet ja Junior on taas iloinen. Vaihteeksi vihreää sinisen sijaan. Koska Junior rakastaa lippiksiä niin olihan se tehtävä taas asuun sopiva. Mallit on omia suunnitelmia. Takin alla on lappuhaalari.

Junior 
Asu on pehmeää ja lämmintä Novitan Nalle lankaa. Peruskuviona takissa kahden kerroksen helmineule. Tein myös kauluksen samalla mallilla kuin lahkeiden ja hihojen suut. Puikot 3 lyhyet pyöröt. Lippiksen lippa on virkattu, sillä näin lipasta tulee napakampi ja pysyy paremmin kuosissaan. Jalassa aiemmin virkkaamani lenkkarit Kotiväestä.

Junior  ja Reppu
 Nyt reppu on entistä suurempi, sinne mahtuu taas kaikki tarpeellinen. Näitä reppuja on hauska neuloa erilaisia. Malli on omaa suunnitelmaa.

torstai 7. helmikuuta 2013

Junior ja Revox B77 tarkkailua

Junior ja Revox B77

 Avaruushistoria on mielenkiintoista. Tänään minun pitää kuunnella vanhoja nauhoja kuukävelystä, kun vain muistaisi kaiken taas tentissä. Viimeeksi meni meteoriitti ja hesaliitti sekaisin . No nyt ollaan tarkkana ja jatketaan kuuntelua.

Junior ja Revox B77
 Tiesitkö että kuutisen tuntia Apollo 11 -kuulennon laskeutumisen jälkeen astronautti Neil Armstrong astui ulos kuumoduulista ja laski jalkansa Kuun pinnalle. Viitisentoista minuuttia myöhemmin häntä seurasi Buzz Aldrin. Lennon kolmas astronautti Michael Collins seurasi tilannetta radioteitse Kuun kiertoradalla leijuvasta komentomoduulista. He asensivat kameroita ja tieteellisiä laitteita, valokuvasivat ympäristöä ja ottivat näytteitä kuuperästä tulevia geologisia tutkimuksia varten.

Junior ja Revox B77
Kun Armstrong kiipesi alas tikkaita, kuualukseen asennettu tv-kamera kuvasi häntä. Kuvan laatu oli huono, koska kuvaamiseen käytettiin hidaspiirto-tv (Slow-Scan TV, SSTV) -kameraa. Tämä kuva välitettiin 600 miljoonalle televisiokatsojalle. Armstrong huomasi kuun pinnalla kävelemisen helpommaksi kuin simulaattorissa. Hän asensi tv-kameran kuvaamaan kuualusta Nyt alkaa lounastunti päivän toiseksi paras hetki nähdään myöhemmin.

Terveisin Junior Astronauttikoulusta.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Junior sai uuden avaruushaalarin ja repun

Junior uudessa haalarissa ja reppukin on uusi
 Ulkona on pakkasta ja myrskyää, sisällä on taas lämmin, kun saatiin sähkötkin takaisin. Nyt on mukava rakennella avaruus Legoja ja suunnitella uusia seikkailuja. Moikka vaan kaikille lukijoille ja katsojille.

Junior ja Lego
  On Kuuauto ja Raketti. Olenhan jo aikaisemmin rakentanut sen avaruussukkulankin, se ei nyt mahtunut tähän samaan kuvaan, mutta onhan se tuolla aikaisemmin jo ollutkin kuvassa. Kyllä tämä rakentelu on kivaa kun on aiheeseen sopiva asu.
 Haalari ja lippis on neulottu Minni langasta (100% akryyli ) 3 puikoilla, ja logot on kirjailtu suoraan neuleisiin virkkauslangalla. Lippiksen lippa on virkattu, näin siitä on tullut vähän jämäkämpi ja pysyy kuosissaan.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Cindy ihmettelee Avaruussukkulaa

Cindy
  Cool, nyt Juniorin ja Riinan tilaama Avaruussukkula on saapunut.
  Cindy on pukeutunut tilaamaansa housu-asuun, se on talvea odotellessa mukava. Asu on neulottu Novitan virkkauslangasta  (100% merseroitu puuvilla)1,5 puikoilla. Punainen on Cindyn lempivärejä, myös baskeri on neulomalla tehty. Pienet satiinirusetit koristavat asua. Mallit ovat omasta päästä.

Avaruussukkula OJR - 001
  Riina sai Avaruussukkulan, vielä täytyy tehdä pieniä säätöjä ennen matkaa, polttoainetta (NH4CIO4) täytyy tilata riittävästi, että kaikissa 30 rakettimoottorissa riittää tehoja. Juniorin on syytä muistaa  hydrasiinimoottoreiden tarkistus, muuten ollaan pulassa.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Junior sai uuden repun

Nyt Juniorilla mahtuu eväät reppuun

 On se hauskaa, kun saa kaikki pienet tarvikkeet reppuun. Laitoin sinne kirjat, mikroskoopin, kaukoputken, taiteilijatarvikkeet, pienen lapion tietysti ja mikä tärkeintä 500g suklaata. Pitäisi nyt pienen peipparin pari tuntia pärjätä.

Juniorin repusta löytyy kaikki tarvittava
  Tässä näkyy nyt haalarin huppu päässä.Reppu on neulottu nettikuvan perusteella, itse soveltaen.

lauantai 18. elokuuta 2012

Junior esittelee omenanvihreän leikkipukunsa

Junior
 Omenanvihreä haalari  ja pusero on Juniorille mieleen. Eihän se kesä vielä loppunutkaan, vaan vielä tuli niin lämmintä, että shortsihaalari ja lyhythihainen pusero oli tarpeen. Lippis suojaa myös auringolta. Tietysti myös tossut kuuluu asuun.

Tämän setin vihreä on neulottu Novitan Miami langasta (50% puuvillaa ja 50% akryyliä) ja harmaa on Cheval Blancin Ambre (70% bambua ja 30% puuvillaa) kolmosen puikoilla. Harmaa lanka on aika löyhäkierteistä, joten on oltava tarkkana ettei tule puolisilmukoita, muuten tosi pehmeää ja mukavaa lankaa.
 Mallit näihin vatteisiin on omasta päästä.



Junior
Tutti pois ja pirtelölle. Eihän Junior muutenkaan enää paljon tuttia tarvitse. Se on vain rekvisiittaa.

 Neuloin puseron pyörönä hihoihin asti. Raglankavennukset tein samalla kun kiinnitin hihat. Lopuksi virkkasin pääntien reunan ja tein taakse pari napinsilmua. Lyhyt pyöröpuikko 30 cm on erittäin kätevä näissä nukenvaatteiden  neuleissa.



Tossuja olen kokeillut monenlaisia malleja ja kehitellyt erilaisia versioita. Nämä ovat mielestäni onnistuneet todella hyvin ja ovat tavallaan kuin kengät.


Junior
Kannattimet kireällä.
Henkselit ovat aina toimivat lasten vaatteissa. Lippikseen virkkasin reunuksen ja päällystin napin virkkaamalla navaksi hattuun. Miami lanka on todella miellyttävää neulottavaa. Tässä näkyy pukemista helpottava halkio takana.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Juniorilla turkoosi lippis

Huh Hellettä
 Piti avata välillä takki, kun kuvauksessa valot lämmittivät ja tuli hiki. Ei tämä mallina olo niin helppoa ole.
Olisinhan voinut tietysti riisua takin kokonaan, sillä minulla on uusi paitakin haalarin alla. Ja tästä lippiksestä pidän erityisesti.
  Setti neulottu Minni langasta ja valkoinen paita Novita Kotiväestä. Valepalmikko oli hauska ja helppo neuloa, ei tarvitse edes apupuikkoa niinkuin tavallisessa palmikossa.

Moikka moi kaverit

Hello my Friend
 Junior oli taas tohkeissaan saatuaan uudet vaatteet ja päästessään kuvauksiin.
  Oli taas mukava neuloa tätä settiä. Haalarihousut ja takki valepalmikoilla on neulottu Minni akryylilangasta. Takissa on raglan kavennus. Takki on neulottu yhtenä kappaleena kainaloihin asti. Lippis ja töppöset on samasta  Minni langasta. Mallit on omasta päästä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Junior ja pampulat

Junior
 Pampulat oli kivoja. Pojalla on tietenkin raidallista ja sinistä korostamassa ruskeita silmiä. Näissäkin lapasissa on peukalot. Oli hauskaa neuloa näin pienessä koossa lapasiin nuo peukalot, ei siinä montaa silmukkaa ole mutta ne istuvat kyllä täydellisesti.ja Junior on iloinen kun saa hyvän otteen myös lapaset kädessä.