Näytetään tekstit, joissa on tunniste knitting. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste knitting. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2015

Rosan pinkki unelma

Rosa

Rosan uudet vaatteet on nyt mukaeltua Chanel tyyliä. Ja tietenkin roosaa ja valkoista, lempivärejä molemmat.
Lippikset on tämän kesän hitti. Laukku tietenkin samaa tyyliä kuuluu asuun.

Nyt voisi vaikka lähteä viikonloppumatkalle Pariisiin.


Rosa

Takaa asu on hyvin istuva ja neulekuvio näkyy selvästi. En muista mitä lanka on merkiltään, vyöte on kadonnut. Mutta ohutta villalankaa ja numero 2 puikot.

Rosa

Lippahattu on kevään uudesta mallistosta, niitä löytyy kaikilta joka lähtöön eri värisinä.


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Riina muistelee Skotlannin matkaa

Riina
On aina mukava palata matkalta, vaikka toisaalta se on haikeaa. Lentokoneessa ei tee meinannut kestää kupissa, kun oli ilmakuoppia mennessä ja tullessa. Skotlannissa oli aina tuulista, matka sujui odotusten mukaan, tiellä oli paljon lampaita, aivan kuin esitteessä luvattiin. Sattui monia hauskoja asioita matkalla, mutta kerron niistä myöhemmin.

Karoliina
Karoliina piti erityisesti linnan juhlista

Rosa

Taiteilijana Rosa oli koko matkan innoissaan, ei meinannut inspiraation puuskassa saada öisin untakaan.




perjantai 15. marraskuuta 2013

Rosa keltaisessa hupparissa

Rosa
Uusi huppari on lämmin. Vähän tämä kompressori pipo kiristää.


Rosa
Paljon tupsuja, sillä niistä Rosa tykkää.


Rosa

Kun osais vielä tehdä rusetin ja saada hupun reunan tiukemmalle ettei tuuli puhalla päähän.

Rosa

Asu on neulottu Miami langasta (50% puuvillaa ja 50% acryyliä), puikot 4 lyhyet pyöröt. Lanka on tosi pehmeää ja mukavaa neuloa. Kokoelmasta löytyi vielä oikean ruskean sävyiset napitkin.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Rosa 43cm DX kuuntelija

Rosa ja Grundig  Yacht Boy 207 MaailmanRadio
DX-kuuntelu on jännittävää, kuulee ulkomaisia radiolähetyksiä missä vain. Rosa sai pienen radion matkaa varten, Rosa valmistautuu patikkaretkelle Alaskan syviin metsiin, siellä ei netti toimi ja pieni DX-radio on todella tarpeen.
Vielä pitää vetää pari pätkää antennia ylemmäs, niin Alaskalainen keskiaalto radioasema  KENI 650 AM Anchorage alkaa kuulumaan.

Rosa
70-luvun retrotyylinen asu, tämä on neulottu "Nuken uudet vaatteet" vuodelta1971 kirjan ohjeilla. Lankana on Novitan Miami (50% puuvillaa ja 50% akryyliä). Puikot 3.lyhyet pyöröt. Tuo pampulakuvio oli hauskaa neuloa. Pipon tein omalla mallilla tuohon lisäksi. Tuo Miami lanka on ihan pehmeää ja mukavaa neuloa.
Rosan jaloissa on aikaisemmin virkkaamani lenkkarit.

Rosa
Huppu on tarpeen kovissa pakkasissa, hupun ohjeissa oli mielestäni virhe, sovelsin omaa näkemystäni. Housut ovat hauskasti leveälahkeiset. Takissa on raglanhihat.

Rosa
Kaikki valmiina lähtöön. Ai niin, pitääkin täyttää Oton ja Juniorin reput pattereilla, ettei lopu kesken. Oman reppuni täytän tietenkin suklaalla. Ja matka voi alkaa.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Sanna pitsimekossa

Sanna pitsimekossa
  Sanna haaveilee elokuvan jälkeen, mitähän keksisi loppuillaksi kun on uusi mekkokin päällä. Ja kengätkin on valittu asun väreihin sopivaksi, tällä kertaa kiilapohjaiset.


Sanna pitsimekossa
Mekko on joustava ja hyvä päällä, Sanna arvostaa mukavia vaatteita sillä hän harrastaa tanssimista.


Sanna pitsimekossa
Eikä rypisty vaikka divaanilla istuu, joskus on mukava lepuuttaa jalkoja nostamalla ne sohvalle.
 Sohvana on korurasia, oikeaa mitoitusta Barbeille.


Sanna pitsimekossa
Mekko on neulottu neljästä eri sävyisestä virkkauslangasta helmasta ylöspäin (100% merseroitu puuvilla), takana on nyöritys, jolla saa säädettyä kokoa.Tällä kertaa malli on polveilevaa pitsikuviota. Puikkoina ne vanhat tutut 1,5 metalli sukkikset.
 Neulon mielummin näitä vaatteita nukeille kuin ompelen, sillä se ei vaadi koneiden esille ottamista ja neuloa voi missä vain.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Hosuli etsii uusia nappeja

Hosuli uudessa takissa
 Uusi takki ja kaulahuivi on talvisessa napin etsinnässä tarpeen. Mieheni tykkää Hosulin hahmosta, joten neuloin hänelle Hosulin 40- vuotis hääpäivälahjaksi. Mieheni keräilee myös "nappeja" eli kaikenlaista taiteesta kelloihin.
 Hosulin kroppa on neulottu Novitan Kotiväki langasta (100% puuvilla) ja takki, kaulahuivi ja säärystimet on neulottu Nalle langasta (75% villa ja 25% polyamidia), kattilahattu on virkattu Nallesta, näin siitä tuli jämäkämpi kuin neulomalla ja kahvakin pysyy kuosissaan. Silmät, suu ja nenä on virkkauslangoista. Hiukset on tehty Minni langasta ( 100% acryyli).Malli on kokonaan omasta päästä. Kuva on vain katsottu Hosuli mukista, joka on jokapäiväisessä käytössä.
 Hosulilla on pituutta 28cm. Tämä oli hauska projekti toteuttaa, siinä meni muutama ilta.

-----English----

I knit this moomin character "Hosuli" to my husband as our 40th anniversary of wedding, as he likes Hosulis character. All design is my own and Hosuli is 28cm long. I only look his picture from a teecup of Hosuli, which we use every day. Hosuli loves very much for buttons and his moomin character wife "Sosuli".They both collect buttons.


Hosuli nappilaatikolla
 Kohta on Muumi kahvipurkki täynnä uusia ja kiiltäviä nappeja, Hosuli pitää napeista ja tietenkin Sosulista
.
  ----English----
This green  Muumin character box is for coffee. Hosuli keeps his buttons there.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Minttu ja Jade kesän odotusta

Jade kesämekossa
 Uusia vaatteita on aina ihana saada, niitä ei voi olla koskaan liikaa. Tämä pitsimekko on neulottu Novitan virkkauslangasta (100% merseroitu puuvilla), metallipuikoilla numero 1,5. Koristeena on pieni ruusunappi ja huovasta tehdyt lehdykät.

Jade
  Pienikin Hymy antaa iloisen mielen ja miksi en hymyilisi kun kaikki on hyvin ja kesää kohti ollaan menossa. Malli tähän on itse suunniteltu.

Minttu
  Ystävät ovat kuin mansikoita. Niiden saamista odottaa aina innolla ja aina ne maistuvat yhtä ihanilta.

Minttu
 Sininen pukee minua, sillä silmäni ovat aivan samanväriset kun tämä mekkoni. On niin mukava saada uusia vaatteita, rakastan niitä. Tämä mekko on neulottu Puppets Eldorado langasta (100% merseroitu puuvilla). Puikkoina 1,5 metallipuikot, koristeena on helmistä tehty kukka. Tähän asuun kuuluu myös jakku, mutta se ei kerennyt tähän kuvaukseen. Mallia tähän on hieman katsottu Sticka till Barbie sivuilta Bratzille.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Cindy pinkissä pitsimekossa

Cindy
    Raskas koulupäivä takana, sen jälkeen on mukava sovitella uusia vaatteita. Tämä mekko oli toivelistallani ja nyt sen sain. Pinkki on myös lempivärini, se sopii hyvin vaaleaan ihooni. Olen erittäin tyytyväinen tähän asuuni.
 Mekko on neulottu Eldorado Puppets langasta ( 100% merseroitu puuvilla) ja puikkoina käytin vanhoja 1,5 metalli sukkiksia. mallia katsoin ilmaisista nettiohjeista hieman mukaillen.

Cindy
   Silmät loistaen, Cindy odottaa ystävää. Ystävän kanssa on kiva jutella ja suunnitella tulevia lomapäiviä.
  Tässä näkyy nuo Cindyn erityisen kauniit silmät. J-dollilla on myös hyvin nivelletyt jäsenet
  Lopuksi ompelin 3 pientä helmeä pääntietä koristamaan.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Jaden ja Mintun uudet vaatteet

Jade ja Minttu
  Keltaista ja vihreää, nämä asut on neulottu Novitan Virkkauslangasta (100% merseroitu puuvilla). Jadella on mekon helmaa kellotettu hiukan, Mintun hameen helma on täysi kello. Hihattomaan puseroon neuloin pienen palmikon eteen, jakku on boleromainen lisä asuun. Puikot olivat 1,5. Mallit ovat omaa suunnittelua.


Jade ja Minttu
  Uusiin seikkailuihin illalla, uusissa vaatteissa on mukavaa olla
 Olisi kyllä mukavaa jos tuo Novitan Virkkauslangan värivalikoima olisi laajempi sillä lanka on mukavaa neuloa ja on juuri sopivaa tämän kokoisen nuken vaatteiden neulomiseen.

Minttu ja Jade

 Iloinen hymy siskoksilla, mukava olla yhdessä kuvauksissa, ei jännitä niin paljon.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sanna sai valkolakin

Sanna
 Tulihan se lakki viimein, ja hyvin arvosanoin tulikin, nyt saa vähän aikaa hengähtää opiskeluista ja miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Jatkaisiko opiskelua suoraan vai olisiko välillä työelämässä ja miettisi tarkkaan eri vaihtoehtoja. Se jää nähtäväksi...

Sanna

  Illalla juhliin...kavereiden kanssa tietysti hauskaa pitämään.
  Hieman haikeaa jättää tutut opiskelukaverit ja arkirutiini koulun parissa. Varmasti on kuitenkin jotain uutta ja mukavaa odotettavissa myös edessä. Mutta nyt juhlitaan ensin.....

Sanna
 Uusi puku on neulottu ohuesta virkkauslangasta (100%) merseroitu puuvilla)1,5 puikoilla.
 Sanna valitsi itse tämän kauniin harmahtavan liilan sävyn ja mallin mekkoonsa. Pientä vinkkiä on katsottu "Sticka till barbie" sivuilta. Lantiolle ompelin pienen silkkikukan koristeeksi.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Riina 38 senttinen Astronautti

Riinan ensimmäiset labra harjoitukset
 Helpommalta tämä näytti ohjekirjassa, tämä ensimmäinen päivä astronautti koulutuksessa on kohta ohi. Ei ollut helppoa, ensin täytyi hankkia uimaMaisterin paperit Kuoha yliopistossa. Sitten väitellä torilla ja nyt täällä ollaan. Atlantin takana lämpimässä Floridassa.





Voisiko joku vaihtaa sulakkeen, Radiotoobin Gyrometristä sammu valot.
 Could someone change the fuse because Radiotoobs Gyrometer is shut down, please.

Pitihän Astronautti opiskelijalle tehdä sopiva asu. Neuloin haalarin Minni langasta (100% akryyli) 3 puikoilla ja väriksi tietysti valikoitui Nasan haalarin väri. Lippis on myös neulottu muuten, mutta lippa on virkattu jotta se olisi tukevampi. Tietysti täytyi tehdä oikeanlaiset logot molempiin neuleisiin. Logon pohja on neulottu ja siihen on ommeltu ketjusilmukoista virkatut kirjaimet. Riina on oikein tyytyväinen uuteen asuunsa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Karoliina koulupuvussa

Karoliinan koulupuku

  Lämmin Baskeri on mukava myös koulussa. Se on neulottu aloittaen 8 silmukalla ja lisäämällä silmukoita.

 Mekko ja siihen kuuluva jakku on neulottu Novitan virkkauslangasta 2 puikoilla. Jakku on helmineuletta ja mekko sileää oikeaa. Asuun kuuluu myös neulottu laukku, kengät ovat virkatut ja olivatkin aika haasteelliset näin pienessä koossa. Kengissä on pienet virkatut rusetit koristeena. Karoliina on lopputulokseen tyytyväinen.

Karoliina

Onneksi tuli laitettua huulikiiltoa, kun pakkanen ja lumisateet tulee huomenna.
 Karoliina on innoissaan talven tulosta ja koulusta. Hän on todella innokas opiskelemaan uusia asioita ja opiskelee mielellään myös monia kieliä. Tietysti hän rakastaa seikkailuja ja matkustelua kuten neiti etsiväkin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Emilyn ylioppilasjuhlat

Emily
  Tänään on se päiva, joka palkitsee vuosien ahkeruuden. Emily on lähdössä hakemaan lakkia ja todistusta.
 Saa nähdä monta ällää tulee.
 Pieneen Chanel- tyyliseen laukkuun mahtuu kännykkä. Emily on posliininen 50cm pitkä koristenukke ja halusin tehdä hänelle vaatteet neulomalla.
 Neuloa voi missä vain, mutta ommella voit vain siellä missä on koneesi ellet ompele käsin.


Emily
  Asu jonka Emily valitsi on neulottu, jakku Novitan Jivestä (100% polyamidi) aina oikein neuleella ja hame on Baby langasta (100% villaa).Sileää oikeaa, 2,5 puikoilla.
  Hattu ja laukku on käsin ommeltu ohuesta huovasta.  Laukun hihna on pujoteltu helmistä ja kantattu satiininauhalla, samoin lierihatun reuna. Kupua kiertää koristenauha jossa pieniä ruusuja.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Karoliina on kuin neiti neuvokas

Karoliina
  Syksyn kylmiin säihin sain pitkän villatakin ja housut, joita olinkin toivonut jo pitkään.
 Karoliina on 34cm pitkä ja hänellä on 14 liikkuvaa niveltä. Hän myös tykkää poseeraamisesta.
 Karoliinalla on paljon harrastuksia, aiemmissa kuvissa hän on ollut balettiharrastuksensa parissa. Hän lukee paljon ja on kiinnostunut monista asioista ja välillä toimii kuten neiti neuvokas.

Karoliina
  Tukka ponnarille ja Muumimaahan.
 Tämä asu on neulottu Novita Kotiväestä 2 puikoilla ja hattu on virkattu. Mallit on omaa suunnittelua.

Karoliina
   Ompas viilee asu Otolla, täytyy mennä juttelemaan, kun minullakin on uusi asu ja vielä tässä vaiheessa ei suurempia ryppyjä housuissa.
 Neulevaatteet on kivoja juuri siksi ettei ne rypisty helposti ja on mukavat myös päällä. Vielä jos saisin neulotun olkalaukun tai  repun niin asuni olisi täydellinen.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Sannan TV Show

Sanna  valmiina lavalle
 Kamera käy ja illan ohjelma on alkamassa.
Barbie Fashionistas on mukava mallinukke asuille, kun liikkuvat nivelet antavat mahdollisuuden erilaisiin asentoihin.


Sanna
 Parrasvalot on toinen kotini. Onneksi sain myös uudet kengät jotka sopivat asuuni.
Tämä asu on neulottu virkkauslangasta 1,5 puikoilla. Malli on otettu" Sticka till Barbie"- mallistosta numero 253, hieman muunnettuna. Näistä ohjeiden silmukkamääristä saa hieman vähentää jos haluaa hyvin myötäilevät asut.


lauantai 6. lokakuuta 2012

Sanna pinkissä mekossa

Sanna haaveilee
  Viikonloppu ja kylpylä odottaa, uusi mekkokin on eka kertaa päällä ja tuntuu aika mukavalta. Tykkään tästä puuterimaisesta sävystä.
 Tämä on neulottu Puppets Eldorado langasta (100% merseroitu puuvilla)1,5 puikoilla. Pääntiessä on kerros Novitan Jive lankaa virkattuna. Ohjetta on katsottu Sticka till Barbiesta hiukan silmukkalukuja ja mallia muuttaen.


Sanna
  Kaikki on pakattu, toivottavasti olen muistanut kaiken tarpeellisen. Olikohan nämä kengät hyvä valinta,
 väri sopii kuitenkin myös hyvin toiseenkin uuteen mekkooni.


Sanna
  Odottavan aika on pitkä, mitähän tekisin kun meikkikin on valmis ja hiukset laitettu. No paras tarkistaa että uikkarit on varmasti pakattu mukaan.


Sanna
 Tanssin miellelläni lattareita. Sain uuden mekon ja tässä riittää kyllä helmaa monenlaisiin liikkeisiin.
 Tämä on neulottu Novitan Kotiväestä ja ehkä hieman liian paksua lankaa tähän malliin. Malli on otettu Sticka till Barbie ohjeesta muokaten mieluisaksi.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Riina sai Skootterin

Riina ajoharjoittelee
 Nyt on ilon päivä, uusi Skootteri alla ja kavereita tapaamaan.
 Eikä siinä vielä kaikki, nyt on aivan uusi reppukin selässä ja tarpeelliset tavarat mahtuvat mukaan reissuille.


Onkos tämä kaasu

 Osaispa vielä ajaa.

Ketjut kireelle sanoi Riina
 Nythän tämä jo onnistuu,