Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karoliina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karoliina. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Riina muistelee Skotlannin matkaa

Riina
On aina mukava palata matkalta, vaikka toisaalta se on haikeaa. Lentokoneessa ei tee meinannut kestää kupissa, kun oli ilmakuoppia mennessä ja tullessa. Skotlannissa oli aina tuulista, matka sujui odotusten mukaan, tiellä oli paljon lampaita, aivan kuin esitteessä luvattiin. Sattui monia hauskoja asioita matkalla, mutta kerron niistä myöhemmin.

Karoliina
Karoliina piti erityisesti linnan juhlista

Rosa

Taiteilijana Rosa oli koko matkan innoissaan, ei meinannut inspiraation puuskassa saada öisin untakaan.




sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Karoliinan uusi kamera

Karoliinan uusi kamera


Karoliina sai uuden (käytetyn) kameran, se on aito Japanilainen subminiature kamera, jolla voi ottaa kuvia mikrofilmille,  alla kuvassa normaalikokoinen Canon FTb ja miniatyyri kamera. Ja seikkailu voi alkaa, kun netistä tilattu filmi saapuu kameraan. Kameran laukku on aitoa nahkaa.

Canon FTb ja subminiatyyri kamera


Canon on valmistettu vuonna 1971 ja subminiatyyrikamera on 1950-luvulta. Kameroiden kokoeron huomaa kun ne on vierekkäin.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Karoliina lähtee risteilylle

Risteily tuntuu mukavalta
  Uusi seikkailu vaatii ensimmäiseksi uudet vaatteet, matkasuunnitelmissa on tarkoitus mennä Miami Beachiin  tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin. Suunnitelmissa on kävellä Ocean Drivea ja tehdä niin sanottu Art Deco walking tour.  Seuraavaksi on tarkoitus tehdä pieni risteily, katsoin lompakkoa ja valinta osui setelipölyn perusteella, maailman toisiksi suurimman risteilyvarustamon Royal Caribbean Internationalin matkaan.
 Reppu Oasis of the Seas risteilijään ja keula kohti Haitia, Royal Caribbeanin yksityiselle Labadeen lomasaarelle. Seuraavat kohteet ovat Ocho Rios Jamaikalla, Georgetown Grand Caymanilla sekä Meksikon Cozumel. Päiväkirja, passi, kännykkä ja muut tarpeelliset on pakattu vihreään laukkuuni.
 Laukku on virkattu ja sitä koristaa vihreänkirjavasta langasta tehty reunus ja olkahihna Nappina on neljästä pienestä helmestä tehty nappi.
 Pöytä ja tuoli on ostettu muutama vuosi sitten Tiimarista ja karttapallo on löytö kirpparilta. Karoliina tutki tarkkaan kartasta matkakohteita ennen kuin teki päätöksensä, nyt neiti neuvokas on valmis matkaan.



Karoliina
  Vihreä asu on mukava matkalla, se on neulottu Novitan virkkauslangasta (100% merseroitu puuvilla) 1,5 puikoilla. Haalari on hihaton, joten jos tulee liian lämmin, niin jakku vain pois ja on mukava olo. Huomaa haalarin lahkeiden ulkosivuilla koristeneuleraita.
 Jakussa on kello helma ja hihojen suut ovat hiukan kellotetut. Nappeina on pienet kirkkaat kukat. Onneksi sain myös asuuni sopivat vaelluskengät, niitä varmasti tarvitaan matkalla pajon. Kengät on virkattu mittojeni mukaan ja tuntuvat todella mukavilta jalassa.


Karoliina

 Hattu on Safari mallinen, virkkaamalla tehty ja se suojaa hyvin auringon paahteelta. Reunaa koristaa nirkkokierros ja kupuun on pujotettu virkattu nyöri.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Karoliina koulupuvussa

Karoliinan koulupuku

  Lämmin Baskeri on mukava myös koulussa. Se on neulottu aloittaen 8 silmukalla ja lisäämällä silmukoita.

 Mekko ja siihen kuuluva jakku on neulottu Novitan virkkauslangasta 2 puikoilla. Jakku on helmineuletta ja mekko sileää oikeaa. Asuun kuuluu myös neulottu laukku, kengät ovat virkatut ja olivatkin aika haasteelliset näin pienessä koossa. Kengissä on pienet virkatut rusetit koristeena. Karoliina on lopputulokseen tyytyväinen.

Karoliina

Onneksi tuli laitettua huulikiiltoa, kun pakkanen ja lumisateet tulee huomenna.
 Karoliina on innoissaan talven tulosta ja koulusta. Hän on todella innokas opiskelemaan uusia asioita ja opiskelee mielellään myös monia kieliä. Tietysti hän rakastaa seikkailuja ja matkustelua kuten neiti etsiväkin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Karoliina on kuin neiti neuvokas

Karoliina
  Syksyn kylmiin säihin sain pitkän villatakin ja housut, joita olinkin toivonut jo pitkään.
 Karoliina on 34cm pitkä ja hänellä on 14 liikkuvaa niveltä. Hän myös tykkää poseeraamisesta.
 Karoliinalla on paljon harrastuksia, aiemmissa kuvissa hän on ollut balettiharrastuksensa parissa. Hän lukee paljon ja on kiinnostunut monista asioista ja välillä toimii kuten neiti neuvokas.

Karoliina
  Tukka ponnarille ja Muumimaahan.
 Tämä asu on neulottu Novita Kotiväestä 2 puikoilla ja hattu on virkattu. Mallit on omaa suunnittelua.

Karoliina
   Ompas viilee asu Otolla, täytyy mennä juttelemaan, kun minullakin on uusi asu ja vielä tässä vaiheessa ei suurempia ryppyjä housuissa.
 Neulevaatteet on kivoja juuri siksi ettei ne rypisty helposti ja on mukavat myös päällä. Vielä jos saisin neulotun olkalaukun tai  repun niin asuni olisi täydellinen.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Balettitanssija venyttelee

Ballet Dancer
 Raskas tunti takana, nyt lämmitetään lihaksia. Neuloin Karoliinalle kietaisumallisen takin, joka on helppo riisua sotkematta hiuksia. Hameessa on hieman kellottuva helma ja reikäkuvio. Säärystimet lämmittävät mukavasti sääriä myös tanssin aikana. Hattu on virkattu. Kaikki on tehty ohuesta merseroidusta Puppets Eldorado puuvillalangasta. Numero 2 puikoilla. .

Pienet neuleet

Baletti
 Harjoitus tekee käsityön harrastajankin iloiseksi. Nämä erikokoiset nuket  ja nallet ovat lähellä sydäntäni ja niiden vaatteita on ihana neuloa nykyisin, kun ne valmistuvat melko nopeasti, vaikka telkkaria katsellessa.
 Olen vuosien aikana neulonut  itselleni paljon erilaisia neuleita, eli villatakkeja, puseroita, hameita ym.  Sukkiakaan ei aina jaksa neuloa, niitä on tullut neulottua elämän aikana useampi pari. Nämä pienet neuleet ovat mukavia suunnitella malleja itse ja kokeilla erilaisia lankoja. Pienet nuket kuten Barbit vaativat tietysti ohuempaa lankaa kuin Baby bornin neuleet.
 Tämä Karoliinan asu on neulottu Puppets Eldorado langasta,( 100% merseroitua puuvillaa.) Numero 2 puikoilla.

 On myös tullut neulottua erilaisia pipoja, lapasia ja kaulahuiveja trendienkin mukaan, yksivärisiä ja kirjoneuleisia. Viime talvena tuli neulottua korvaläpällisiä pipoja itselleni useampikin.