maanantai 26. marraskuuta 2012

Kurhn Girls Club

Kurhn Girls Club
   Laadukasta työtä, nivelet toimii hyvin, onnistuin saamaan näitä nivellettyjä nukkeja kaksi, joten tuli kaksoset ja nimet ovat vielä mietinnässä. Ihastuin kovin näihin nukkeihin. Hinta ja laatusuhde on todella hyvä, vaatteetkin ovat hyvin tehtyjä. Nyt hän on saanut nimekseen Viivi. Kaksoissisko on vielä laatikossaan.


Kurhn Girls Club
 Tässä nukessa ei ole liikkuvia niveliä, hän sai nimekseen Alice, sillä toi mieleeni elokuvan Alice in Wonderland. Kaunis ja herkkäkasvoisia nukkeja.

MOXIE tytöt tuli taloon

Marie
 Pakkaukset on purettu ja heti kuvaukseen, nämä ovat ihastuttavia nukkeja. Kaikki saivat heti uudet nimet.


Jasmin
   Pieni tuki on paikallaan niin pysyy varmemmin pystyssä. Jasmin pääsee vielä kampaajalle hiusten lyhennykseen myöhemmin, sillä hiukset ovat turhan pitkät.


Jade

 Uusia vaatteita odotellessa, nyt on sitten erilaisia malleja joille valmistaa vaatteita, sehän on vain kivaa.
  Olisi ollut mukava saada aikanaan myös Moxie teens nukkeja liikkuvilla nivelillä, harmi ettei niitä ole enää saatavilla.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Cindy ihmettelee Avaruussukkulaa

Cindy
  Cool, nyt Juniorin ja Riinan tilaama Avaruussukkula on saapunut.
  Cindy on pukeutunut tilaamaansa housu-asuun, se on talvea odotellessa mukava. Asu on neulottu Novitan virkkauslangasta  (100% merseroitu puuvilla)1,5 puikoilla. Punainen on Cindyn lempivärejä, myös baskeri on neulomalla tehty. Pienet satiinirusetit koristavat asua. Mallit ovat omasta päästä.

Avaruussukkula OJR - 001
  Riina sai Avaruussukkulan, vielä täytyy tehdä pieniä säätöjä ennen matkaa, polttoainetta (NH4CIO4) täytyy tilata riittävästi, että kaikissa 30 rakettimoottorissa riittää tehoja. Juniorin on syytä muistaa  hydrasiinimoottoreiden tarkistus, muuten ollaan pulassa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sanna sai valkolakin

Sanna
 Tulihan se lakki viimein, ja hyvin arvosanoin tulikin, nyt saa vähän aikaa hengähtää opiskeluista ja miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Jatkaisiko opiskelua suoraan vai olisiko välillä työelämässä ja miettisi tarkkaan eri vaihtoehtoja. Se jää nähtäväksi...

Sanna

  Illalla juhliin...kavereiden kanssa tietysti hauskaa pitämään.
  Hieman haikeaa jättää tutut opiskelukaverit ja arkirutiini koulun parissa. Varmasti on kuitenkin jotain uutta ja mukavaa odotettavissa myös edessä. Mutta nyt juhlitaan ensin.....

Sanna
 Uusi puku on neulottu ohuesta virkkauslangasta (100%) merseroitu puuvilla)1,5 puikoilla.
 Sanna valitsi itse tämän kauniin harmahtavan liilan sävyn ja mallin mekkoonsa. Pientä vinkkiä on katsottu "Sticka till barbie" sivuilta. Lantiolle ompelin pienen silkkikukan koristeeksi.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Riina 38 senttinen Astronautti

Riinan ensimmäiset labra harjoitukset
 Helpommalta tämä näytti ohjekirjassa, tämä ensimmäinen päivä astronautti koulutuksessa on kohta ohi. Ei ollut helppoa, ensin täytyi hankkia uimaMaisterin paperit Kuoha yliopistossa. Sitten väitellä torilla ja nyt täällä ollaan. Atlantin takana lämpimässä Floridassa.





Voisiko joku vaihtaa sulakkeen, Radiotoobin Gyrometristä sammu valot.
 Could someone change the fuse because Radiotoobs Gyrometer is shut down, please.

Pitihän Astronautti opiskelijalle tehdä sopiva asu. Neuloin haalarin Minni langasta (100% akryyli) 3 puikoilla ja väriksi tietysti valikoitui Nasan haalarin väri. Lippis on myös neulottu muuten, mutta lippa on virkattu jotta se olisi tukevampi. Tietysti täytyi tehdä oikeanlaiset logot molempiin neuleisiin. Logon pohja on neulottu ja siihen on ommeltu ketjusilmukoista virkatut kirjaimet. Riina on oikein tyytyväinen uuteen asuunsa.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Anna Ystävämme

Anna Ystävämme



  Kuvassa on minun Anna- sarja: Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan, Annan perhe, Sateenkaarinotko, Kotikunnaan Rilla.

 Anna ystävämme (Anne of Avonlea) on kanadalaisen kirjailijan L. M. Montgomeryn teos. Alkuteos ilmestyi 1909, Hilja Vesalan suomennos 1920. Teos on toinen kahdeksanosaisesta Anna-sarjasta.

Nuorena sain käsiini ensimmäisenä Anna Ystävämme kirjan ja myöhemmin muut mitä oli saatavana tuohon aikaan. Ne tuli luettua useampaan kertaan, sillä ne ovat mukaansa tempaavia kirjoja Annan elämästä. Ne tuli kuitenkin kadotettua nuoruusvuosien jälkeen muuttojen yhteydessä.
 2000- luvun alkupuolella sain mieheltäni lahjaksi koko sarjan, myös aikaisemmin suomentamattomat kirjat, ja ne tuli luettua uudelleen kronologisessa järjestyksessä ja sama tunnelma oli yhä jäljellä kuin silloin nuorena. Sain myös samalla lahjaksi nuo Runotyttö- kirjat, tarinat Emilyn elämästä ja ne tuli myös luettua uudelleen. Sain viettää monta ihanaa lukuhetkeä ja paeta arjesta nuoruuden päiviin.



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Karoliina lähtee risteilylle

Risteily tuntuu mukavalta
  Uusi seikkailu vaatii ensimmäiseksi uudet vaatteet, matkasuunnitelmissa on tarkoitus mennä Miami Beachiin  tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin. Suunnitelmissa on kävellä Ocean Drivea ja tehdä niin sanottu Art Deco walking tour.  Seuraavaksi on tarkoitus tehdä pieni risteily, katsoin lompakkoa ja valinta osui setelipölyn perusteella, maailman toisiksi suurimman risteilyvarustamon Royal Caribbean Internationalin matkaan.
 Reppu Oasis of the Seas risteilijään ja keula kohti Haitia, Royal Caribbeanin yksityiselle Labadeen lomasaarelle. Seuraavat kohteet ovat Ocho Rios Jamaikalla, Georgetown Grand Caymanilla sekä Meksikon Cozumel. Päiväkirja, passi, kännykkä ja muut tarpeelliset on pakattu vihreään laukkuuni.
 Laukku on virkattu ja sitä koristaa vihreänkirjavasta langasta tehty reunus ja olkahihna Nappina on neljästä pienestä helmestä tehty nappi.
 Pöytä ja tuoli on ostettu muutama vuosi sitten Tiimarista ja karttapallo on löytö kirpparilta. Karoliina tutki tarkkaan kartasta matkakohteita ennen kuin teki päätöksensä, nyt neiti neuvokas on valmis matkaan.



Karoliina
  Vihreä asu on mukava matkalla, se on neulottu Novitan virkkauslangasta (100% merseroitu puuvilla) 1,5 puikoilla. Haalari on hihaton, joten jos tulee liian lämmin, niin jakku vain pois ja on mukava olo. Huomaa haalarin lahkeiden ulkosivuilla koristeneuleraita.
 Jakussa on kello helma ja hihojen suut ovat hiukan kellotetut. Nappeina on pienet kirkkaat kukat. Onneksi sain myös asuuni sopivat vaelluskengät, niitä varmasti tarvitaan matkalla pajon. Kengät on virkattu mittojeni mukaan ja tuntuvat todella mukavilta jalassa.


Karoliina

 Hattu on Safari mallinen, virkkaamalla tehty ja se suojaa hyvin auringon paahteelta. Reunaa koristaa nirkkokierros ja kupuun on pujotettu virkattu nyöri.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Karoliina koulupuvussa

Karoliinan koulupuku

  Lämmin Baskeri on mukava myös koulussa. Se on neulottu aloittaen 8 silmukalla ja lisäämällä silmukoita.

 Mekko ja siihen kuuluva jakku on neulottu Novitan virkkauslangasta 2 puikoilla. Jakku on helmineuletta ja mekko sileää oikeaa. Asuun kuuluu myös neulottu laukku, kengät ovat virkatut ja olivatkin aika haasteelliset näin pienessä koossa. Kengissä on pienet virkatut rusetit koristeena. Karoliina on lopputulokseen tyytyväinen.

Karoliina

Onneksi tuli laitettua huulikiiltoa, kun pakkanen ja lumisateet tulee huomenna.
 Karoliina on innoissaan talven tulosta ja koulusta. Hän on todella innokas opiskelemaan uusia asioita ja opiskelee mielellään myös monia kieliä. Tietysti hän rakastaa seikkailuja ja matkustelua kuten neiti etsiväkin.